NFT-sijoittaminen on ollut monien sijoittajien puheenaiheena jo useamman vuoden ajan. Suurena ihmeenä tätä ei voi pitää, sillä monista NFT-kuvista on tullut erittäin arvokkaita. Toki niihin sijoittaminen on aina suuri riski, koska hinnat heittelehtivät todella paljon. Tämä taas luo mahdollisuuksia sijoittajille. Oikeaan aikaan tehdyt ostokset saattavat tehdä todella suuria tuottoja. Mikäli haluat tietää enemmän sijoittamisesta NFT-teoksiin, lue tämä artikkeli ja kerromme sinulle lisää.
Miten sijoittamisen voi aloittaa?
Kuka tahansa voi aloittaa sijoittamisen NFT-taiteeseen, kunhan vain muutamat perusaskeleet on ensin tehtynä. Ensimmäisenä tulee hankkia itselleen kryptolompakko, sillä ilman niitä sijoituksia ei voi tehdä. Hyviä vaihtoehtoja lompakoksi ovat MetaMask, jonka lisäksi kryptojen kauppapaikoilla on usein oma lompakko.
Lompakon voi integroida esimerkiksi verkkoselaimeen, jolloin sitä on helppo käyttää. Erittäin tärkeää on se, että kirjoittaa ylös kaikki tunnistautumiseen liittyvät tiedot, sillä ilman niitä lompakon voi menettää kokonaan. Kun lompakko on luotu, sen voi liittää kryptojen kauppapaikkoihin, jolloin ostetut kryptot pysyvät tallessa.
Verkosta on löydettävissä useita eri palveluita, joiden kautta voi hankkia kryptoja. Suosittuja palveluita ovat esimerkiksi Coinmotion sekä Blockchain, jotka molemmat ovat myös erittäin luotettavia. Paras kryptovaluutta NFT hankintoihin on ether, koska ethereum-verkossa on eniten tarjontaa NFT:n suhteen.
NFT – kauppapaikat
Kun olet hankkinut itsellesi lompakon ja kryptoja, voit rekisteröityä NFT-kauppapaikoille. Niitäkin löytyy verkosta useita erilaisia, joista jokainen voi valita itselleen mielenkiintoisen vaihtoehdon. Suosittuja palveluita ovat esimerkiksi OpenSea, Rarible ja Mintable. Vertailua kannattaa aina tehdä, eikä mikään estä luomasta tiliä useammalle markkinapaikalle.
Samaa kryptolompakkoa voi käyttää useissa kauppapaikoissa, mikä helpottaa kryptojen ostamista ja myymistä. Koska NFT on sen verran uusia ilmiö, uusia paikkoja ostaa kuvia ja muita taideteoksia syntyy jatkuvasti. Jos olet kiinnostunut NFT-sijoittamisesta, uusiin markkinasivustoihin on hyvä tutustua, sillä niissä voi olla tarjolla mielenkiintoisia ominaisuuksia.
Hanki NFT:t videopeleistä
Yksi tapa saada NFT:tä on pelata siihen liittyviä pelejä. Verkosta on löydettävissä jo useita erilaisia videopelejä, joita pelaamalla voi saada non-fungible tokeneita. Esimerkiksi Axie Infinityssä pelaajan tulee hankkia kortteja, jotka kaikki ovat yksilöityjä lohkoketjun avulla. Vaihtamalla ja kehittämällä niitä on mahdollista tehdä voittoja, sillä osa pelaajista pelaa sitä jopa ammatikseen.
Decentreland on toinen suosittua NFT-peli. Siinä pelaaja voi hankkia itselleen tontteja, joihin voi alkaa rakentamaan käytännössä mitä haluaa. Pelissä on jopa mahdollista luoda oma verkkokauppa, jossa NFT-objekteja voi myydä toisille pelaajille. Pelaajat voivat ostaa omia objekteja mana-krypton avulla, joka on pelin oma token.
NFT-sijoittaminen – hyvät ja huonot puolet
NFT:t kiinnostavat sijoittajia pääosin siksi, että kyseessä on uusi ilmiö, jonka puitteissa on mahdollista saada suuria voittoja. Jotta sillä voi tehdä rahaa, se vaatii tietysti hieman onnea ja sitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Riskit ovat suuret, mutta toisaalta sijoitusten avulla voi tehdä paljon rahaa.
Huono puoli on tietysti se, että sijoittaminen on erittäin riskialtista. Alalla ei ole vielä kovinkaan monta vakaata alustaa, jotka toisivat voittoja tasaisen varmasti. Toisaalta uudet pelialustat ja kauppapaikat mahdollistavat sen, että joukosta on mahdollista löytää todellisia helmiä.
NFT:n sijoittamisessa tulee muistaa se, että käyttää vain sellaista rahaa, jonka on myös valmis häviämään. Tämä on vastuullista riskisijoittamista, sillä siinä on aina paljon todennäköisempää se, ettei sijoitukset tuota voittoja. Järkevällä riskinotolla mahdollisuuksia kuitenkin riittää, kunhan muistaa olla riittävän varovainen.
Vinkkejä aloittelijoille
Mikäli kryptomaailma ja NFT:t ovat sinulle vielä vieraita, on hyvä muistaa tietyt perusasiat, ennen kuin sijoittaminen kannattaa aloittaa. Jos sinulla on tuttuja, jotka ovat kokeneempia NFT:n ostamisessa, heiltä kannattaa kysyä vinkkejä.
Kryptovaluutaksi kannattaa valita ethereum, koska se on ylivoimaisesti suosituin krypto NFT-kauppapaikoilla. Suurin osa NFT-objekteista on yksilöity ethereum-verkossa, joten tarjontaa riittää. Voit ostaa ethereitä helposti eri kauppapaikoilta ja käyttää niitä tämän jälkeen NFT:n ostamiseen.
Aloittelijoiden on myös tärkeä muistaa se, että kryptomaailmassa liikkuu paljon huijareita. Verkkorikolliset näkevät NFT:n hyvänä kohteena, sillä se on vielä monille hieman vieras ja kaikki eivät välttämättä tunne tietoturvallisuuteen liittyviä asioita. Jos jokin tarjous vaikuttaa liian hyvältä, se on todennäköisesti huijaus.
Non-fungible token – tulevaisuuden näkymät
Tulevaisuus näyttää ainakin tällä hetkellä hyvältä NFT-sijoittamisen suhteen. Mielenkiinto niitä kohtaan on todella laajaa, sillä NFT:n mahdollisuuksista ovat kiinnostuneet niin yksityishenkilöt kuin suuremmat instituutiot. Vaikka ala elää tällä hetkellä jatkuvassa muutoksen tilassa, se alkaa kuitenkin hiljalleen löytämään omat vakiintuneet toimintatapansa.
Tästä syystä johtuen NFT-sijoittajien kannattaa olla mahdollisimman nopeasti liikkeellä. Mikäli tekniikka tulee käyttöön laajemmin, se tarkoittaa sitä, että hinnat nousevat nykyhetkestä vielä paljon. Tärkeintä tällä hetkellä on tutkia alan kehitystä tarkasti ja pyrkiä tekemään hyviä ratkaisuja sijoitusten osalta.
NFT-sijoittaminen – yhteenveto
NFT tulee olemaan todella mielenkiintoinen ilmiö vielä pitkään. Kyseessä on uusi teknologinen ratkaisu, joka saattaa muuttaa digitaaliset taidemarkkinat täysin. Monet luovan alan ammattilaiset toivovat siitä uudenlaisen tavan kehittää omaa liiketoimintaa. Samalla sijoittajat ovat kiinnostuneita NFT:n liittyvästä suuresta potentiaalista, josta on mahdollisuus saada suuria voittoja.
Seuraavat vuodet tulevat olemaan kehityksen kannalta kriittisiä. Koska NFT:stä on kiinnostunut myös moni suuri teknologiayritys, on vaikea nähdä, etteikö siitä tulisi osa erilaisia sovelluksia ja videopelejä. Yleisö on ottanut NFT ainakin hyvin vastaan, joten potentiaalia on enemmän kuin tarpeeksi.