Rarible on yksi uusimmista NFT-tokenien myyntipaikoista, jonka on väitetty olevan maailman ensimmäinen yhteisön hallitsema NFT-kauppapaikka. Kyseessä on matalan kynnyksen alusta, jossa aloittelijatkin voivat ostaa ja myydä NFT-tokeneita. Mitä hyviä ja huonoja puolia Rarible-alustaan liittyy? Voisiko kyseessä olla tuleva NFT-menestys?
Rarible on matalan kynnyksen NFT-kauppapaikka
Yksinkertaistettuna Rarible on NFT-sovellus, jossa pystyy sekä luomaan NFT-tokeneita että ostamaan ja myymään niitä. Kyseessä on hieman pienempi alusta kuin esimerkiksi OpenSea, mutta Rarible-alustan käyttö selvästi lisääntynyt.
Alustan suosio perustuu siihen, että Rarible soveltuu paremmin esimerkiksi NFT-maailmassa uraansa aloitteleville taiteilijoille. Luotu NFT-tokeni voi olla esimerkiksi kuva, meemi, musiikkikappale tai GIF-animaatio. Vain luovuus on rajana, kun luo oman NFT-tokeninsa. NFT-tokeneihin ja virtuaaliseen taiteeseen on suhtauduttu aikaisemmin vitsillä, mutta Rariblen kautta NFT-kauppapaikoille on tullut ihan oikeaa taidetta.
Miten RARI-hallintotokeni liittyy Rarible-alustaan?
Olennainen osa Rarible-alustaa on RARI-token, jota voi ostaa sovelluksen kautta. Käyttäjät pystyvät itse vaikuttamaan alustan toimintaan äänestämällä RARI-tokeneilla, kun alustaan ollaan tekemässä muutoksia. Tämän on väitetty tehneen Rariblesta ensimmäisen yhteisön kontrolloiman ja hallitseman NFT-kauppapaikan.
RARI-token on maailman ensimmäinen NFT-hallintotoken. Hallintotokeneita on paljon perinteisten kryptovaluuttojen joukossa. Niitä käytetään hajautettujen sovellusten ja muiden kryptopalveluiden kehitystoiminnassa. Vaikka RARI-tokeneita ostetaan myös sijoitusmielessä, ovat ne ensisijaisesti tarkoitettu luomaan Rariblesta parempaa kauppapaikkaa. RARI-tokenin hinta on muutenkin erittäin volatiili eli se vaihtelee paljon, kuten monien kryptovaluuttojenkin tapauksessa.
Miten Rarible toimii?
Rarible on NFT-sovellus, joka on rakennettu Ethereumin verkon pohjalle. Älysopimukset eli NFT-tokenit ovat tärkeä osa Ethereumin toimintamekanismia, sillä niiden avulla käyttäjät pystyvät sinetöimään krypto-omistuksensa. NFT-tokenit ovat uniikkeja, eikä niitä pysty kopioimaan, kuten esimerkiksi Bitcoinien tapauksessa.
Rarible on siis alusta, jonka kautta NFT-tokeneita välitetään Ethereumin hajautetussa verkossa. Koska Rarible toimii hajautetussa verkossa, pystyy kuka tahansa hyödyntämään verkkoa NFT-tokenien luomiseen sekä ostamiseen. Alustan päätarkoitus on tuoda digitaaliset taiteilijat samaan paikkaan NFT-tokenien ostajien kanssa.
Mikäli käyttäjä haluaa luoda oman uniikin NFT-tokeninsa, täytyy hänen vain luoda tili Rarible-sovellukseen. Itse NFT-tokenin luominen on helpompaa kuin voisi luulla. Käyttäjän pitää vain täyttää sivustolla oleva asiakirja, johon liitetään taiteilijan kuva, taideteoksen hinta ja dataa itse taideteokseen liittyen. Rekisteröitymisen jälkeen Rarible luo tietojen perusteella NFT-tokenin Ethereumin hajautettuun verkkoon.
Miten Rarible alustalla käydään kauppaa?
Jokaisella Rarible-sovelluksen kautta luodulla NFT-tokenilla on oma lohkoketjunsa, johon tallentuvat tiedot sen omistajista ja ostoista. Kun joku haluaa ostaa NFT-tokenin, maksavat sekä ostaja että myyjä tilinsiirroista aiheutuvat maksut. Tieto ostosta tallentuu suoraan tokenin lohkoketjuun, ja koska NFT-tokeneita ei pysty kopioimaan, kummankaan ei tarvitse olla huolissaan huijauksista.
Lisäksi Rarible alustalla on käytössä tekijäinoikeusmaksut (englanniksi royalty payments), joka mahdollistaa sen, että taiteilija tienaa vielä ensimmäisen myyntikerran jälkeenkin. Tekijänoikeusmaksut riippuvat taideteoksesta ja sen arvosta NFT-kauppapaikalla. Tämä on luonnollisesti hyvä asia, sillä jos taideteoksen hinta myöhemmin nousee, pystyy taiteilija saamaan sen kautta lisätuloja. Se onkin yksi syy siihen, miksi NFT-tokeneista on tullut niin suosittu tapa luoda digitaalista taidetta. Jos tekijänoikeusmaksu on esimerkiksi 8 %, saa taitelija jokaisesta ostosta 8 % tulon.
Millaisia riskejä Rarible-alustan käyttöön liittyy?
Vaikka Rarible on luotettava sovellus, liittyy sen käyttöön erityisesti rahallisia riskejä. Ensinnäkin mikään ei takaa sitä, että NFT-taideteoksen hinta nousee, vaan se voi aivan hyvin myös laskea. Kyseessä on erittäin kilpailuhenkinen kauppapaikka, jossa menestyäkseen pitää olla joko onnekas tai taitava. Vastaavasti myös NFT-tokenien ostamiseen liittyy riskejä, sillä niiden arvo saattaa laskea paljon lyhyessäkin ajassa. Tästä syystä NFT-sijoittajan on oltava valmis myös menettämään sijoituksensa arvo prosessissa.
Rarible on itsessään turvallinen alusta, mutta käyttäjien pitää silti olla varovaisia sen suhteen keneltä he NFT-tokeneita ostavat ja myyvät. On tärkeää varmistaa, että NFT-tokenin, myyjä on oikea henkilö, ja että myyjän tili on varmasti verifioitu. Muuten saattaa käydä niin, että joutuu huijauksen uhriksi. NFT-kauppapaikalta ei siis pidä ostaa ja myydä miten sattuu, vaan laittaa hieman ajatusta myös peliin.
Yhteenveto
Rarible on toimiva, helppo ja aloittelijaystävällinen NFT-kauppapaikka. Kyseessä onkin monesti ensimmäinen alusta, johon tulevat digitaaliset taiteilijat törmäävät etsiessään sopivaa sovellusta NFT-tokenin luomiseen.