NFT verotus

Kryptovaluutta ja NFT verotus toimii samalla tavalla. Eli NFT:llä tehdyt voitot ovat samalla tavalla veronalaista kuten muutkin tulot. Sekin pitää muistaa, että kukaan ei ilmoita näitä verottajalle vaan sinun on tehtävä se itse. Jos siis saat voittoa myymällä taideteoksesi vaihtaessasi sitä euroiksi, se on ilmoitettava verottajalle. Ja sekin on toki muistettava, että omista vaihdoista, myynneistä sekä ostoista on itse pidettävä kunnollista kirjanpitoa, koska niitä on ihan mahdotonta selvittää jälkikäteen. Verokanta sekä kryptovaluutoilla että NFT:llä on sama, mikä on pääomatuloverotuksessa. Se on 30 000 euroon asti 30 prosenttia ja sen jälkeen 34 prosenttia. Verotus toimii lisäksi FiFo-periaatteella eli ensiksi ostetut erät myydään myös ensin.

NFT verotus – mitä siitä tarvitsee tietää?

Samalla tavalla kuin kryptovaluuttojen verotus, NFT:hen pätee ensinnäkin niin sanottu tonnin sääntö. Vuoden aikana voi myydä verovapaasti 1 000 euron edestä sellaista omaisuutta, joka lasketaan pääomatuloksi. Tähän siis sisältyy koko vuoden aikana saadut myynnit ja vaihdot, joten summan kanssa on oltava todella tarkkana. Jos summa ylittyy, niin verot on maksettava.

Myös tappiot pystyy nykyään vähentämään verotuksessa. Linjaus otettiin käyttöön vuonna 2019. Voitot ja tappiot ilmoitetaan OmaVeron kautta silloin, kun ilmoittaa muutkin tulonsa tai tekee muutoksia. Sinä vuonna, kun voitto tai tappio realisoituu, pitää tehdä myös veroilmoitus. Verottajan mukaan jokaisesta tilanteesta pitää antaa oma ilmoituksensa.

Kaikki tämä pätee siis NFT:n osalta myös. NFT:n arvonnousu realisoituu siinä vaiheessa, kun tokeneita vaihdetaan oikeaksi valuutaksi. Sama tapahtuu silloin, jos jotakin hyödykettä ostetaan markkinapaikasta NFT-tokenilla. Verottajalla on oikeus tehdä aloite verotuksen oikaisusta vielä kuuden vuoden jälkeenkin, joten tarkkana pitää olla.

Kryptovaluuttojen verotus Suomessa

Kryptovaluuttaa voi antaa myös lahjaksi, jolloin vastaanottajan on maksettava siitä lahjavero. Tällöin hankintahinta vahvistetaan verotusarvoksi. Lahjaan saajan on tehtävä lahjaveroilmoitus ja se on tehtävä lahjoituspäivästä kolmen kuukauden sisällä. Verottaja tekee päätöksen, jonka mukaan vero on maksettava.

Jos NFT krypto -tokeneilla tehtyjä voittoja ei ilmoita verottajalle, se on rikos, josta saattaa myös toisinaan jäädä kiinni. Verottaja onkin muutaman viime vuoden aikana tehnyt joitakin tutkimuspyyntöjä poliisille. Niissä tapauksissa kyse on ollut suuremmista ilmoittamatta jääneistä voitoista. Verottaja on hionnut sääntöjä useamman vuoden ajan ja siksi onkin muistettava ottaa huomioon verotukselliset kysymykset.