NFT verrattuna kryptovaluuttaan

NFT:stä ja kryptovaluutasta puhutaan paljon. Kryptovaluutta alkaa käsitteenä olla tuttu jo aika monelle, NFT sen sijaan ei sano monelle edelleenkään yhtään mitään. Molemmat ovatkin asioita, jotka voivat tuntua monimutkaisilta käsittää, varsinkin jos ei ole ollut aiemmin asiasta kiinnostunut.

Molemmat ovat kuitenkin asioita, joista kannattaa olla kiinnostunut. Mitä ne sitten ovat? Ja miten ne eroavat toisistaan? Kryptovaluutta on digitaalinen valuutta, jonka taustalla raksuttaa lohkoketjuteknologia. Kryptovaluutoista tunnetuin on kenties bitcoin, mutta perässä tulee kovaa vauhtia muun muassa ethereita, litcoineja ja altcoineja. Näitä kryptovaluuttoja käyttämällä voi lähettää ja vastaanottaa rahaa verkossa ilman, että perinteiset pankit olisivat mitenkään asiassa mukana.

NFT eli Non-Fungible Token puolestaan tarkoittaa ainutlaatuista digitaalista omaisuutta, joka sekin perustuu lohkoketjuteknologiaan. Sitä voi ajatella ikään kuin digitaalisena todistuksena omistuksesta, joka usein liittyy esimerkiksi taiteeseen, musiikkiin tai videoihin. Mikä tekee NFT:stä ihan omanlaisensa, on sen ainutkertaisuus ja se, että sitä ei voi vaihtaa samaan tyyliin kuin perinteisiä kryptoja.

Kun NFT:tä ja kryptovaluuttaa vertaillaan keskenään, voidaan sanoa, että kryptot toimivat yleisenä vaihtamisen välineenä, kun taas NFT on ennen kaikkea ainutlaatuisten digitaalisten esineiden omistamista ja niiden myymistä. Jos sinun on edelleen vaikea hahmottaa niiden eroa, voit ajatella kryptovaluuttaa rahana, ja NFT:tä enemmänkin digitaalisina keräilykohteina.

Käyttökohteet

Kryptot ja NFT:t – millaisia käyttökohteita niillä sitten on? Ensinnäkin kryptovaluutat eli kryptot; ne ovat digirahaa. Bitcoin, ether tai vaikkapa dogecoin – nämä kaikki ovat erilaisia kryptoja. Yksinkertaisesti sanottuna: voit käyttää niitä asioiden ostamiseen verkossa. Voit esimerkiksi pelailla kasinoilla, joilla kryptovaluutat ovat yksi mahdollinen maksutapa muiden joukossa. Voit tutustua tällaisiin kasinoihin esimerkiksi https://bitcoinkasinot.com/ethereum/ -alustalla. Lisäksi voit pitää kryptoja sijoituksena ja toivoa, että niiden arvo nousee.

Entäpä sitten NFT eli Non-Fungible Token? Se on sitten vähän niin kuin digitaalisessa muodossa oleva asiakirja tai omistustodistus, mutta netissä. Näitä todistuksia käytetään yleensä digitaalisten taideteosten, musiikin tai pelien omistamiseen. NFT:ssä pointti on se, että jokainen NFT on uniikki, eikä niitä voi vaihtaa keskenään niin kuin vaikkapa euroja. Eli jos omistat NFT:n, omistat jotain ainutlaatuista netissä – jotain, mitä kellään muulla ei ole.

Kryptoja voi siis käyttää kaiken maailman ostoksiin, aina peleistä pizzaan. Ja NFT:t; niillä voit omistaa digitaalista taidetta, musiikkia tai muita digijuttuja. Artistit ja muutkin voivat myös myydä omia luomuksiaan NFT:n muodossa. Jotkut käyttävät näitä myös sijoittamismielessä – he hankkivat tai luovat NFT:itä siinä toivossa, että niiden arvo nousisi tulevaisuudessa.

NFT- ja kryptovaluuttamarkkinoiden käyttäytyminen

Kryptovaluuttamarkkinoilla meininki voi olla aika villiä kyytiä. Hinnat voivat hetkessä pomppia ylös ja alas. Bitcoin voi esimerkiksi olla yhtenä päivänä todella arvokas ja seuraavana päivänä sen arvo matelee pohjalukemissa. Tähän on voitu tulla monesta syystä: kryptomarkkinoiden käyttäytyminen voi olla seurausta esimerkiksi sijoittajien reaktioista, maailmantalouden muutoksista tai jopa ihan siitä, mitä ihmiset somessa puhuvat.

NFT-maailma ei ole aivan yhtä villi. Siitäkään ei kuitenkaan aina voi olla täysin varma. Jos vaikka omistat digitaalisen taideteoksen NFT:nä, sen arvo voi kohota pilviin, jos kyseinen taiteilija nouseekin suosioon. Jos taas se ei voisi vähempää kiinnostaa enää ketään, arvo voi myös laskea harmittavan paljon.

NFT vastaan kryptovaluutta – teknologiset näkökohdat

Kuten totesimme aiemmin, NFT perustuu lohkoketjuteknologiaan. Lohkoketju on kuin digitaalista kirjanpitoa, jossa jokainen tapahtuma tallentuu lohkoihin. Lohkoketju on ikään kuin digitaalinen jälki, joka pitää kirjaa siitä, kuka omistaa mitäkin ainutlaatuista digijuttua. NFT:t käyttävät yleensä Ethereum-lohkoketjua. Aivan jokainen NFT on siis uniikki lajissaan.

Kryptovaluutta, kuten bitcoin tai ethereum, perustuu siis aivan samalla tavalla tähän lohkoketjuteknologiaan. Erona on kuitenkin se, että kryptovaluutat toimivat yleensä vaihdon välineenä tai niin sanotusti arvonsäilyttäjänä, kun taas NFT:t keskittyvät ainutlaatuisiin digitaalisiin omistuksiin.

Sääntelyyn liittyviä näkökohtia

Kryptojen maailma on ollut aika villi länsi. Ne eivät ole aina mahtuneet perinteisten rahoitusjärjestelmien muottiin. Ihan viime aikoina monet maat ovat kuitenkin alkaneet katsoa näitä asioita hieman tarkemmin. Ne ovat laatineet sääntöjä esimerkiksi verotukseen, rahanpesun estämiseen ja sijoittajan suojaamiseen. Jotkut maat ovat olleet suvaitsevaisempia, kun taas toisaalla on aistittavissa tiukkuutta.

NFT:n kanssa sääntely on vielä useilta osin ikään kuin työn alla. Koska niitä ei ole ollut olemassa vielä kovinkaan kauan, monilla valtioilla ja viranomaisilla on ollut vaikeuksia päättää, miten NFT:tä pitäisi kohdella. NTF:t on vähän kuin uusi peli, jossa pelaajat yrittävät vielä selvittää, miten ihmeessä sitä pelataan.

NFT vai kryptovaluutta – sijoittajan näkökulma

Kryptot ja NFT:t ovat kuin kaksi erilaista kaveria samassa suuressa digitaalisessa hiekkalaatikossa. Kryptot, kuten bitcoin tai ether, ovat olleet jo pidempään mukana menossa ja voivat toisten mielestä olla hyväkin sijoitus. Ne heiluvat arvossaan, ja sijoittajana voit voittaa tai hävitä sen mukaan, miten markkinat liikkuvat. Riskit ovat isot.

Kryptoihin verrattuna NFT:t ovat tuoreempi juttu. Jos tykkäät sijoittaa taiteeseen, tämä voi olla hauska vaihtoehto perinteiseen taiteeseen sijoittamiselle. Ja jos löydät jotain, mikä kiinnostaa myös muita, voit saada hyvän tuoton. Mutta tämä vaatii ehkä enemmän aktiivista otetta – eli pitää olla silmät auki ja hereillä, kun jotain kiinnostavaa tulee vastaan.

Kun päätät, mihin panostat, tärkeää on myös miettiä, kuinka pitkäksi ajaksi olet valmis laittamaan rahasi kiinni johonkin. Ehkä kaikkein tärkeintä on miettiä omaa kiinnostusta ja ymmärrystä. Jos talousjutut ja teknologia innostavat, kryptot voivat olla sinun juttusi. Mutta jos taide ja digitaaliset jutut puhuttelevat, NFT:t voivat olla paljon mielenkiintoisempia. Päädytpä kumpaan vaan, muista tehdä tutkimusta ja kartoittaa riskejä.

Vaikutukset eri toimialoihin

NFT:t ovat tuoneet ihan uuden ulottuvuuden taiteeseen. Taiteilijat voivat myydä digitaalisia taideteoksiaan suoraan sijoittajille, ilman perinteisiä gallerioita tai muita välikäsiä. Tämä antaa taiteilijoille enemmän kontrollia töihinsä ja mahdollisuuden ansaita paremmin. Pelialalla NFT:t voivat taas tarkoittaa digitaalisten tuotteiden, kuten pelien tai peliin liittyvien virtuaalisten esineiden myyntiä ja omistamista.

Kryptot ovat tuoneet uusia tuulia myös rahoitusalalle. Ne tarjoavat vaihtoehtoisen, joskin riskialttiin tavan sijoittaa. Jotkut isot yritykset ovat alkaneet hyväksyä kryptovaluuttoja maksuna. Tämä voi vaikuttaa jatkossa myös perinteisiin pankkeihin ja rahoituslaitoksiin. Jotkut vähittäiskaupat hyväksyvät jo nyt kryptoja maksuvälineenä, mikä tekee verkko-ostamisen mahdollisuuksista monipuolisempia. Kryptovaluuttoja hyödyntävät muun muassa monet netin pikakasinot.

NFT:n ja kryptovaluutan käyttöön ottaminen – ajankohtaiset trendit

Peliteollisuus on erityisen innostunut NFT:stä. Ne mahdollistavat sen, että pelissä voi omistaa uniikkeja esineitä ja hahmoja. Pelaajat voivat ansaita ja vaihtaa digitaalisia esineitä, joilla on todellinen arvo. Voit esimerkiksi omistaa harvinaisen miekan tai harvinaisen vaatteen, jota muut pelaajat voivat ihailla.

Some on täyttynyt NFT:stä ja kryptovaluutoista. Julkkikset, taiteilijat ja muut vaikuttajat ovat hypänneet mukaan tämän digitaalisen aallon harjalle. Monet keksivät omia NFT-projektejaan tai myyvät digitaalisia teoksiaan NFT-markkinoilla. Somen alustat, kuten Twitter ja Instagram, ovat paikkoja, joissa keskustelu ja jakaminen tapahtuu. NFT:n myötä on syntynyt uudenlainen tapa ilmaista itseään ja tehdä kauppaa sosiaalisessa mediassa.

Rahoitusjärjestelmiin integroituminen

NFT on kuin digitaalinen leima, joka vahvistaa, että juuri sinä omistat jonkin digitaalisen jutun, esimerkiksi taideteoksen tai muun ainutlaatuisen digiesineen. Kun NFT:t liitetään rahoitusjärjestelmiin, se mahdollistaa sen, että voit ostaa, myydä ja omistaa digitaalista omaisuutta, ikään kuin se olisi fyysistä.

Bitcoinit, etherit ja muut taas ovat kuin digitaalisia kolikoita tai seteleitä, mutta kaikki niiden kanssa touhuaminen tapahtuu verkossa. Kun nämä kryptovaluutat integroituvat rahoitusjärjestelmiin, voit käyttää niitä maksuvälineenä tai sijoitusmuotona. Syntyy uusia tapoja käyttää rahaa ja siirtää sitä.

NFT vastaan kryptovaluutta – tulevaisuudennäkymät

Kryptot ovat olleet vahvasti mukana luomassa vaihtoehtoista rahajärjestelmää. Tulevaisuudessa saatamme nähdä kryptovaluuttojen käytön yleistyvän entisestään. Kryptot voivat olla osa arkipäivän maksamista, ja ehkä jopa perinteiset pankit lähtevät kehittelemään omia kryptovaluuttojaan. Kryptojen teknologiaa, lohkoketjua, voidaan alkaa hyödyntämään enemmän myös vaikkapa logistiikassa, terveydenhuollossa ja älykkäissä sopimuksissa.

Mielenkiintoinen näkökulma on myös ympäristöystävällisemmät kryptovaluutat. Voimmeko nähdä tulevaisuudessa nykyistä ympäristöystävällisempiä tapoja tuottaa kryptovaluuttoja?

UKK

Mikä erottaa NFT:n perinteisistä kryptovaluutoista?

NFT edustaa uniikkia digitaalista omaisuutta, kuten taidekappaletta tai pelihahmoa. Perinteiset kryptot taas ovat vaihdettavissa keskenään ja toimivat yleisesti hyväksyttyinä digitaalisina valuuttoina.

Miten NFT:n ja kryptovaluutan käyttökohteet eroavat toisistaan?

NFT:n kohdalla korostuu ainutlaatuisuus ja omistusoikeus digitaaliseen sisältöön, kun taas kryptovaluutoilla on laajempi käyttötarkoitus rahaliikenteessä.

Mitkä sääntelynäkökohdat erottavat NFT:n kryptovaluutasta?

NFT:illä on erityisesti tekemistä immateriaalioikeuksien ja taiteellisen omistajuuden kanssa, kun taas kryptovaluuttojen sääntely liittyy enemmänkin taloudellisiin transaktioihin.