Kukapa ei olisi viime vuosina kuullut NFT:stä? NFT-markkinat ovat kasvaneet viime aikoina räjähdysmäisesti, joten on luonnollista, että aihe on löytänyt tiensä keskusteluihin työpaikkojen kahvipöydissä, kuntosalien pukukopeissa ja lenkkipolkujen lepopaikoilla. On kuitenkin vielä paljon ihmisiä, jotka ovat tutustuneet aiheeseen vain pintapuolisesti. Heille on jäänyt epäselväksi, millaisia mahdollisuuksia NFT:t tuovat yksittäiselle ihmisille, kuinka innovatiivinen maailma on kyseessä ja mitä kaikkea niillä voi tehdä. Tässä artikkelissa kerromme tietoa NFT:stä ja autamme ymmärtämään niiden mahdollistamia etuja sekä luomme katsauksen myös NFT-markkinoiden tulevaisuuden näkymiin. Emme kuitenkaan unohda myöskään muita innovaatioita, joiden hyödyntäminen on mahdollista.
Mikä NFT on?
NFT:n juuret ulottuvat jo vuonna 2012 kehitettyyn Colored Coin -teknologiaan, mutta pinnalle aihe nousi vasta loppuvuonna 2017 osana muutamaa vuotta aiemmin suosioon noussutta kryptovaluuttabuumia. Tuolloin julkaistiin Cryptokitties-niminen peli, jota voidaan pitää ensimmäisenä todellisena NFT-sovelluksena. Tässä pelaajat adoptoivat ja kävivät kauppaa virtuaalisista kissoista.
NFT:n suomenkielinen nimitys on ”digitaalinen hallintatodistus” ja erona muihin kryptovaluuttoihin on, että yksi NFT on ainutlaatuinen, siinä missä muissa kryptovaluutoissa lasketaan niiden määrää, mutta yksilöllisiä eroja ei ole. Ainutlaatuisuus luo NFT-tokeneille paljon muista kryptovaluutoista poikkeavia mahdollisuuksia, vaikka teknisesti kyseessä on samalla tavalla toimiva kryptovaluutta, kuin esimerkiksi Bitcoin. Erityisen suureen suosioon NFT:t nousivat vuonna 2021, kun erilaisten NFT-tokeneiden keräilystä tuli todella yleistä. Tämän myötä NFT-tokeneiden määrä on ollut jatkuvassa nousussa ja NFT-kokoelmia on nykyisin valtava määrä.
Mitä käyttötarkoituksia NFT:llä on?
Todella monet keräilevät NFT-tokeneita, kuin keräilykortteja. Koska jokainen NFT on yksilöllinen taideteos, voivat hinnat kohota todella suuriin lukemiin. Monet jättimäiset organisaatiot ovat lanseeranneet omia NFT-kokoelmiaan. Esimerkiksi jalkapalloliitto FIFA julkaisi vuoden 2022 MM-kilpailujen kunniaksi oman kokoelmansa.
Kerääminen ei juurikaan eroa fyysisten korttien tai postimerkkien keräilystä, vaikka kerättävä kohde on digitaalinen. Keräilijä saa viihdettä kokoelmansa kartuttamisesta ja sen ihailemisesta samalla tavalla, kuin fyysisen kokoelman suhteen ja mikäli kyseessä on arvokas kokoelma, voi sen myydä myöhemmin suurella rahalla. Myös yksittäisten kohteiden myyminen kalliilla hinnalla on mahdollista.
NFT-taide on kuitenkin se, mistä NFT:n suosion kasvu alkoi. Nykyäänkin NFT-taide on suosittua ja teoksista maksetaan parhaimmillaan suuria summia. NFT-taide kerää myös katsojia ja siksi on olemassa erityisiä NFT-gallerioita, joissa tätä kryptotaidetta voi ihailla. Tekoälyn tuomat mahdollisuudet ovat luoneet NFT-taiteelle myös oman alakategorian, iNFT-taiteen, jossa NFT-taideteokset ovat tekoälyn luomia.
Nettipelit kuuluvat suunnilleen kaikkien diginatiivien elämään ja luonnollisesti NFT:t ovat löytäneet tiensä tähänkin maailmaan. NFT-avatarilla pystyy antamaan itsestään ainutlaatuisen kuvan ja räätälöimään hahmostaan juuri haluamansa kaltaisen ja taatusti uniikin.
Uudempia trendejä ovat tekoälyn jakaminen osiin, jolloin kalliin NFT:n omistaminen sopii kevyemmällekin lompakolle. Silloin oma omistusosuus on vain pieni osa siitä. Monet hankkivatkin omistukseensa osia esimerkiksi tunnettujen maalausten NFT-versioista. Sama periaate on myös digitaalisessa muodissa, mikäli varaa ei ole tunnetuimpien muotitalojen vaatteisiin, niin näiden muotitalojen NFT-tuotteisiin voi olla varaa. Näitä NFT-vaatteita voi sitten käyttää erilaisissa online-peleissä, aivan kuten NFT-avatareja.
Mitä muita innovaatioita nettimaailmassa on?
NFT:t eivät suinkaan ole ainoa innovaatio, josta nettimaailmassa kohistaan. Tavallisten kryptovaluuttojen suosiossa oli jonkin aikaa laskua, mutta nyt näyttää siltä, että ihmiset ovat jälleen löytämässä niiden pariin. Uusia kryptovaluuttoja on ilmestymässä markkinoille ja vanhojen kurssi on elpymässä. On mielenkiintoista nähdä, voiko suosio nousta vielä samalle tasolle, kuin aikaisemmin, vai onko NFT:t ottamassa itselleen yhä suuremman osan suosiosta.
Nettimaailman suuriin innovaatioihin kuuluvat myös erilaiset maksutavat. Kaukana ovat ajat, kun verkossa maksaminen onnistui ainoastaan luotto- tai pankkikortilla ja hätätapauksessa hitaasti pankkisiirrolla. Nykyisin maksutapoja on lukuisia ja jopa verkkopankkimaksaminen onnistuu useimmissa paikoissa lähes käden käänteessä. Nettilompakot ovat jo valtavirtaa, mutta se ei estä uusia yrittäjiä pyrkimästä markkinoille. Uudempana tekijänä läpi on lyömässä mobiilimaksaminen, jolloin käyttäjä voi maksaa tuotteet puhelimella käden käänteessä. Varovaisten rahankäyttäjien suosikki on etukäteen maksettu kortti, eli Prepaid-kortti, jolloin ei voi vahingossakaan kuluttaa shoppaillessaan enempää rahaa, kuin on kortille ladannut.
Nettikasinot, eli iGaming, on ala joka löi toden teolla läpi 2000-luvun alkupuolella ja jonka kasvu on sen jälkeen jatkunut. Yhä nykyäänkin tarjolle tulee jatkuvasti toinen toistaan upeampia ja värikkäämpiä kasinopelejä, live-kasinon pelejä ja uusien innovaatioiden myötä aivan uudenlaisiakin pelejä. Tämän lisäksi kasinot tarjoavat mahdollisuuksia vedonlyöntiin ja varsinkin live betting suosio on ollut hurjassa nousussa kehittyvän teknologian ja parantuvien verkkoyhteyksien myötä.
NFT:n tulevaisuus
Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta siinä missä rahansiirrot, kirjat, elokuvat, tv-sarjat, urheilu ja viestintä ovat siirtyneet suurelta osin internetiin, näyttää NFT:n myötä tapahtuvan sama asia myös taiteelle ja keräilyharrastukselle. NFT-tokeneiden keräily on huomattavasti helpompaa, kuin fyysisten esineiden kerääminen ja ennen kaikkea niiden järjestely ja organisointi on helpompaa. On hyvin todennäköistä, että keräilyharrastus siirtyy yhä enemmän internetiin, sillä yhä suurempi osa ihmisistä on diginatiiveja ja heillä ei näin ollen ole painolastia siitä, miten asian ”kuuluisi mennä”. Taidetta on monenlaista, mutta digitaalinen taide on ottamassa vasta ensiaskeleita kohti valtavirran suosioon nousua. On helppo ennustaa, että tähän mennessä nähdyt tapahtumat NFT-taiteen saralla ovat vasta alkua.